Päästyäni Kitkajoelle jään keittämään vettä ja mesiangervon lehtiä. Valmis juoma maistuu mentolilta ja melankolialta. Päivä taittuu tyyneksi illaksi.
Ympärilläni kasvaa metsä kuin elävä olento. Ilman sitä ei minuakaan olisi. Kosketuksen mukanaan tuomaa lämpöä ei voi koskaan olla liikaa. Narrit ja kuninkaat, kuollessamme sekoitumme kuitenkin kaikki tähän samaan multaan.
Tuuli puhaltaa niin kovaa, että se voisi herättää henkiin joesta kivet ja rannasta varjot. Ajattelen sitä neanderthalilaista, jota ilman minuakaan ei olisi ja näin on hyvä. Koti minulla on siellä minne kalloni kallistan.
Tuuli kantaa tummasiipisen perhosen virran yli. Selviytyminen vaatii nopeita ratkaisuja. Suorista ruotosi, levitä siipesi, mielen luunvalkeassa muurissa on perhosen mentävä aukko!
- -
Kynsieni välissä pinttynyttä likaa. Ahneesti vaihtuvat vuodenajat ja maisemat. Taivasalla tuijotan kaukoputkea, tähyän taivasta.
Saturnuksen valo hohtaa pilvien läpi. Ajatukset roikkuvat menneessä, säät sekoavat, esi-isät puhuvat nenäänsä, pilvet väistyvät, katse tarkentuu, keihäs kohoaa.
Sokea luonto valitsee berserkin, joka puree kilpeään, uhraa jumalille,
hukkaa keihäänkärkensä, kadottaa tulensa, kumoaa viimeisen guinnessinsä ennen valomerkkiä.
Yötaivas avautuu Oulangan yllä. Avaruudessa hohtaa Saturnus,
aina vain Saturnus. Lämpö nousee, säle muotoutuu pistäväksi, leikkaavaksi teräksi.
Vuodenajat narskuttavat hampaitaan.
Huohottava katse etsii varjon lailla avautuvaa säännöllisyyttä, silmänräpäyksen kestävää tähdenlentoa, merkkiä, merkitystä kaaoksesta.
- -
” Tie ylös ja tie alas: yksi ja sama.”
-Herakleitos
Saavun veljeni kanssa Nuuksion Salmijärvelle ja saamme napattua pienen säätämisen jälkeen parikiloisen hauen.
Hän toimii kuviksen opena Tampereella ja uppoutuu vapaa-ajallaan enimmäkseen musiikkiin ja sarjakuvan tekemiseen.
Poistan hauesta ruotoisen anopinpalan ja puhun hänen kanssaan lähdöistä ja pysähdyksistä, juurista ja valinnoista. Elämämme eroavat melkoisesti, mutta ymmärrämme hyvin toisiamme.
Nuotiosta kimpoilee kipinöitä. Kalaliemestä alkaa nousta kuplia.
Ne ovat kuin yksilöiden elämät, häiriöitä tyyneydessä, matka vuodenaikojen reunustamaa polkua varjosta valoon ja takaisin.
Ihailemme nuotiopaikan reunassa kasvavan huhtakurjenpolven kukintoja. Tulen lämpö on herättänyt sen eloon, saanut lämpöshokkia odottaneen siemenen itämään.
Uudistuakseen ja säilyäkseen vahvana metsä tarvitsee tulta, ihminen kalakeittoa ja nuotiofilosofiaa.
Olli-Pekka Uusitalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti