Mercedes Benz
Se oli kaunis. Kiiltävä, kerrassaan upea. Se oli vasta vahattu, musta maalipinta loisti kuin vasta vahattu musta maalipinta.
Anssi käynnisti moottorin ja peruutti Mercedeksensä tallista ulos auringonvaloon. Hän sammutti moottorin, astui ulos autosta, otti muutaman askelen taaksepäin ja ihaili rakastaan.
Mitä nyt, tavarasäiliön kannellahan oli joku roska! Ei voi olla, Anssi ajatteli, mistä ihmeestä se nyt on siihen jo tullut? Hän loikki autotalliin, haki pehmeän kankaanpalasen ja pyyhki roskan pois hellävaroen. No niin, nyt se on täydellinen. Samassa hän näki jotain silmäkulmassaan ja katsoi taivaalle. Lokki kaarteli hänen yläpuolellaan.
”Painu helvettiin”, Anssi huusi. Hän hyppäsi autoonsa, käynnisti moottorin ja ajoi sen kiireesti takaisin talliin.
Naapurin Reiska vetelehti paikalle. Anssi käveli häntä vastaan pihalle.
”Moro”, hän sanoi. ”Mitä mies?”
”Pesitkö kotterosi?” Reiska kysyi.
”Törkeää pilaa”, Anssi sanoi. ”Ei se ole mikään kottero, se on Mercedes Benz –luksusajoneuvo.”
”Anna tyypit siitä, mä voisin käydä vähän testaamassa sitä.”
”Ei tule kuuloonkaan! Sillä ei aja kukaan muu kuin minä.”
”No, älä ny pihtaa, annas avaimet tänne vaan, ja mä…”
”Pysy kaukana!” Anssi huusi ja astui askelen taaksepäin. Hän puristi autonsa kauko-ohjainta nyrkkinsä sisällä ja vei kätensä selän taakse.
”Kamoon, mä ajaisin vaan pikku lenkin.”
Anssi kiiruhti autotallin ovelle, veti sen kiinni ja suuntasi kohti ulko-oveaan.
”Täytyy mennä”, hän sanoi, ”nähdään!”
Anssi avasi oven varovasti ja kurkisti ulos. Naapuria ei näkynyt missään, hyvä. Hän katsoi taivaalle, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut lauloivat. Anssi astui varovasti ulos. Hetkinen, hän ajatteli, linnutko lauloivat? Hän varjosti silmiään ja tiiraili uudestaan taivaan sineen. Ei, lintuja ei näkynyt missään. Mainiota, hän ajatteli.
Hän käveli autotallinsa ovelle. Sora rouskahteli hänen jalkojensa alla ja lämmin kesätuuli taivutteli hänen hiuksiaan. Juuri sopiva päivä pienelle sunnuntaiajelulle. Hän tarttui ovenkahvaan ja nosti liukuoven ylös. Se rahisi kuuluvasti, mutta liikkui kuitenkin vaivatta kiskoillaan. Anssi kyllä piti huolta tavaroistaan, ja siksi oven mekanismitkin oli säädetty ja voideltu säännöllisesti ja huolellisesti.
Hän istui autoonsa ja ihaili kojelautaa. Oli se vaan niin hieno. Hän painoi käynnistysnappulaa, aivan oikein, hänen autonsahan oli avaimeton malli, eli mitään virtalukkoja tai muuta turhaa ei tarvittu. Napista lähtee, hän ajatteli, ja hymyili.
Hän kytki peruutusvaihteen päälle ja rullasi autonsa varovasti ulos. Hän nousi autosta, kävi sulkemassa autotallin oven ja istuutui takaisin autoonsa. Hän katsoi keulalla olevaa merkkiä: ”johtotähti”.
Hän siirsi vaihdekepin D-asentoon ja nosti jalkansa jarrupolkimelta. Auto lähti ryömimään eteenpäin. Hän asetti jalkansa kaasupolkimelle.
Samassa valtava läjä valkoista ulostetta putosi Anssin nenän eteen konepellille ja levisi siihen. Hän hyppäsi jarrun päälle ja auto pysähtyi. Anssi tuijotti läiskää silmät pyöreinä ja puristi rattia. Hän ojensi kätensä hitaasti, laittoi vaihteen pysäköintiasentoon ja sammutti moottorin. Hän ei irrottanut katsettaan ulosteläiskästä hetkeksikään.
Hikipisara kihosi hänen otsalleen, sitten toinen, kuin hän olisi syönyt pitsaa, johon oli piilotettu tulisia jalapenoja. Hän puri hampaansa yhteen ja sähisi: ”jumalauta”. Anssin huuli alkoi väpättää. Hänen silmäkulmansa kostui ja kasvonsa vääntyivät irvistykseen.
”Voi kultaseni”, hän sanoi. ”Ilkeä lintu paskoi sinun päällesi.”
Hän avasi oven ja astui ulos autosta. Hän hyväili auton etulokasuojaa hellästi sormenpäillään. Kyynelet tulvivat hänen silmiinsä ja valuivat pitkin poskia. Hän heittäytyi konepellille ja koko hänen ruumiinsa vavahteli. Tuska pyyhkäisi hänen ylitseen ja tempaisi mukaansa kuin laskeutuva jumbojetti muurahaisen. Hän käänsi kasvonsa ylös ja huusi itkunsa taivaalle.
Hän nousi jaloilleen ja laahusti autotallin ovelle. Hän avasi sen, meni sisälle, etsi perimmäisestä nurkasta köyttä, sitoi sen kattoon ruuvattuun järeään koukkuun. Hän nousi tuolin päälle, laittoi köyden kaulaansa ja potkaisi tuolin kumoon.
Kari Uotila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti