Pekka Kotilainen, Elämäni tarina

Elämäni tarina

( alustus Helsingin Yliopiston sosiologian
tiedekunnan ja Suomen Akatemian järjestämässä
seminaarissa Hyvä Elämä. Muina alustajina filosofi
Pekka Himalainen ja laulutaiteilija Staffan Folk
-af Enehjelm.)

Äitini oli kuin myyty kun synnyin Jalkorinteen sairaalassa. En uskonut koska oli aprillipäivä. Hoitohenkilökunta oli kuin myyty koska minulla oli mustia kiharoita päälaella. Isäni oli myyty Paholaiselle jo ennen syntymääni. Paholaisen olen tavannut useasti, isääni en kertaakaan.
Niinpä minusta tuli myyntimies.

Kävin Malmin Kauppakoulun ja valmistuin merkantiksi. Ensimmäinen työpaikkani oli naistenalusvaatteita maahantuovan yrityksen varastossa. Saavutin mittavaa suosiota naismaailmassa, kun jo toisille treffeille toin pikkulahjana rintaliivit, pikkuhousut tai tukevammalle jopa valaanluukorsetin. Kosteus- vaurioituneina hävikkiin merkitsemiäni. Kostilaisen Roope kuoli nokkakolarissa rekan kanssa, niin minut ylennettiin kauppaedustajaksi. Kolme vuotta sitä kesti ja minut ylennettiin jälleen. Aluepiirimyyntipäälliköksi Itä-Suomen myyntipiiriin. Nimityksen tuomasta omanarvonlisätunteesta työnantajani verotti pois pyytämäni palkankorotuksen.

Viisi vuorokautta viikossa kiersin Kouvolat, Loviisat, Taavetit, Luumäet, Lappeenrannat ja Imatrat. Alueeni päättyi Suomussalmeen. Ajoin Raatteen tienkin.
Oli elämä lesossa mallissa. Menestyvän naistenalusvaatemerkin apulaispiirimyynti- päällikkö oli helppo kutsua kotisovituksiin. Kateelliset keinolannoitereppurit kutsuivat minua, hotellien lenkkisaunoissa, Trumppawaresiitinpäälliköksi. En piitannut, olin oppinut jo mittaamaan kopelomitoilla. Kun viikonloppuna palasin Helsinkiin, katsoivat naisystäväni minua vinoon ja vetivät päälle kondomin.

Öljyn hinta kohosi. Naiset vastasivat siihen vähentämällä kuukausittaisia alusvaateostoksiaan. Trumpan toimitusjohtaja vastasi siihen lähettämällä minulle telefaxin Joensuun Kimmeliin ja kutsui maanantaiaamuksi kahville. Sain kahvia, berliininmunkin ja irtisanomiskirjeen. Ilmottauduin kortistoon.

Istuin Hakaniementorilla aamukahvilla. Punttisali-Jorkka istui pöytään. Vanha inttikaveri joka kävi varastoaikoinani kerran kuussa ostamassa neljät hävikkikerrastot joista yhdet vaimolleen. Se otti minut palkoilleen. Vei Vaatturiliike Saumaan ja mittautti kolme liivipukua, vuokrasi kalustetun kämpän Ullanlinnasta ja lähetti New Yorkiin koulutukseen. Ensimmäinen myyntini oli kymmenen grammaa kokaiinia jonka vein vuokrafläppärillä Bromarviin. Lentäjä oli hukassa sumussa. Sain maksun käteisenä ja kymmenen pinnaa tippiä. Että oli luksuslaiffia. Kiertelin yökerhoja. Otin vastaan tilauksia. Pieniä satasen neniä pidin piilossa takinsaumassa. Otin ensin rahat, sitten jätin pussukan teipattuna WC:n paisuntasäiliön vasempaan taka-alareunaan. Sulkemisaikojen jälkeen kiertelin tilauksia toimittaen muihin maihin rekisteröityihin
loistojahteihin, Koffin puiston ökylöihin, Espoon Aurinkorannikolle ja olin aina
tervetullut Hotelli Kämppiin, rocktähtien sviitteihin.
Yhtenä aamupäivänä Ullanlinnan kämpän ovi rämähti eteisen lattialle. Neljä huugondomelaaria vei Pasilaan. Häkki heilahti. Sain kovimman koska en vasikoinut. Sörkassa pääsin heti Rotaksi. Myin ajatuksieni vadelmateetä, lottonumeroita ja aforismeja. Kaksi vuotta, ensikertalaisen hyvä käytös ja häkki heilahti toiseen suuntaan.

KRIM oli järjestänyt minulle vuokrayksiön Helsingin itäpuolisesta lähiöstä, siihen niukan kalustuksen. Sosiaaliturvasta sain vuokran ja totun. Mutta, mutta, mutta…! Mieli paloi myymään.

Seitsemännen päivän jälkeisenä yönä tuli uneeni Kaupan Jumala Merkurius. Hän kyseli kuulumisiani. Kerroin sisälläni roihuavan myyntitulen poltteesta. On vilunkimiehen leima; luottamuksen ja pääoman puute. Hän kuiskasi minulle ehdotuksen. Kuiskuttelimme vielä hetken. Hän siunasi minut.

Otin vuoteeni ja kävin, ja eteisen siivouskomerosta jätesäkkirullan. Kiersin lähiön puistot, nuorison iltakokoontumispaikat ja avoroskikset kunnes olin kerännyt satakaksikymmentäseitsemän tyhjää kaljatölkkiä. Aamuauringon säteet heijastuivat hienoina pirstaleina puiden lehvistöjen läpi aamukasteisille ruusuntupsuille, korteheinille ja nelilehtiapilalle, jonka poimin.

Lähiön ostoskeskus on piazzanmuotoinen. Kaksi parturi-kampaamoa, Koti-Pizza, kukkakauppa, polkupyörähuolto, tietokonehuolto, Itä- Helsingin Musiikkiopisto, kirpputorimyymälä, kolme kaljakuppilaa, K-Market ja Alepa, jonka seinässä on Otto.

Menin Alepaan. Vaihdoin pulloautomaatissa tölkkini rahaksi. Ostin Koffin
Mäyräkoiran. Piazzan pohjoispäässä on kolmenaskeleen portaat, joille yhdeksältä avautuvien kuppiloiden asiakkaat tulevat istuskelemaan ja tupakoimaan. Asetuin Mäyräkoiran kanssa ylimmälle. Puoli kymmenen tuli ensimmäinen. Sytytti Norttinsa, ihaili Mäyräkoiraani kunnes kysyi josko myisin tölkin. Sanoin etten myy, mutta jos laitat tuohon Hyväntekeväisyyslippaaseen sataviisikymmentä, voit ottaa yhden. Tuli toinen, tuli kolmas asiakas. Yhdeltätoista olin myynyt Mäyräkoirani. Menin Alepaan. Vaihdoin tyhjistä rahat ja ostin uuden Mäyräkoiran. Puolet ensimmäisestä saamastani
sadanprosentin voitosta talletin takintaskuuni. Lopetin iltayhdeksältä. Olin myynyt
kaksikymmentä Mäyräkoiraa, joista olin saanut tuottona neljäsataa euroa. Aamulla
menin Alepaan ja ostin yhden Mäyräkoiran.

Seitsemännen päivän jälkeisenä yönä yönä tuli Merkurius uneeni.- Mitenkä menee?- Kiitos kysymästä hyvin. Kiitos Sinulle. Lipaston laatikossa on säästössä kolmetuhattayhdeksänsataakaksikymmentäkahdeksan. -Älä niitä sinne jätä, sijoitetaan ne.

Viisi vuotta ulkoilutin Mäyräkoiriani kolmesataakuusikymmentä päivää
vuodessa aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Se oli myyntimiehen unelmaa. Kauppa kävi
kuin sveitsiläinen kello. Ajankulua ei edes huomannut, niin mukavia ja tyytyväisiä olivat asiakkaat. Poliisit kävivät joskusharvoin, mutta Merkurius oli sopinut asioista
sodanjumala Marsin kanssa. Merkuriuksen sijoitusneuvot ovat tuoneet kertyvälle Mäyräkoirapääomalleni keskimäärin kolmenkymmenen prosentin vuotuisen lisätuoton.

YLEISÖKYSYMYS:
- No mitä Te nyt teette?

- Jaan viikkoni kuuteen työpäivään ja yhteen lepopäivään. Kolme työpäivistäni käytän hallitustyöskentelyyn intressipiireissäni olevissa yrityksissä
ja toiset kolme ulkoilutan Mäyräkoiriani. Ulkoiluttamiseni eivät jätä juurikaan hiilijälkiä. Asun edelleen KRIMIN minulle hankkimassa vuokrayksiössä…
Jaha… Aikani on loppumassa joten kiitän Teitä kaikkia mielenkiinnostanne ja toivotan Teille hyvää iltapäivänjatkoa. Onko tämä Hyvä Elämä? Jätän sen Teidän pohdittavaksenne.

Täyteenpakkautuneen Yliopiston Juhlasalin, opiskelijoista, assistenteista, apulaisprofessoreista, professoreista, akateemikoista, kutsuvieraista ja muuten vain teemasta kiinnostuneista kansantaloustieteilijöistä koostuva katsomo läiskii käsiään, viheltää huulillaan, rytkyttää itseään ja pomppii jaloillaan. Heidän hehkuvat silmänsä kysyvät: - Näimmekö juuri Uuden Ajan Profeetan?, kun Ylermi Rahtunen laskeutuu maanpinnalle akateemisesta aarniometsästä. Takaportaita kaksi kerrosta, viemäriputkien korahdellessa, Yliopiston pihalle. Ottaa pyörätelineestä Pyrkijänsä, jonka vasemmalla puolella on Monarkki, ja lähtee taluttamaan sitä pitkin Aleksanterinkatua kohti Katajanokkaa. Kohta Tasavallan Presidentti luovuttaa hänelle linnansa Keltaisessa Salongissa Vuoden Yrittäjäpalkinnon.


Pekka Kotilainen