Pekka Kotilainen, Loisia

Pekka Kotilainen

LOISIA

Töllin oven saranat liiskahtavat kun se tempaistaan vallan voimalla auki. Liiskahtavat koska ruostuneena pudonneitten, ennen narahtaen varoittaneiden rautatappien tilalle on vuolaistu pajunoksatapit.Tulija jää seisomaan kummoisellekaan kynnykselle totuttaakseen silmänsä töllin ainoan huoneen, jonka ilmassa on väkevä, unettava lemu, hämärään. Vasemmalla seinustalla on puulaatikko, jossa vain pilkkeitä pohjalla, nurkassa piisi, jolla nokimusta kahvipannu ja kattila jonka pohjalla korppantunut puurontähde. Takaseinässä akkunanpahanen josta ei viljalti valoa tihku, sisä- ja ulkopuolella parveilevien kärpästen ja heti töllin takaa alkavan synkkäkuusisen peninkulmaisen Rytökorven vuoksi. Akkunan ääressä notkahtanut ruokapöytä ja rahi. Lattialla hiirien nakertama juuttikangasmatto. Toisessa nurkassa on lattialla makuusija, jonka vieressä Raamattu, huopahiihtokengät ja kurttu. Makuusijan päälle on levitetty suolasäkkikangaspeitto jonka alla makaa Norjanjussi, käpertyneenä syntynyt. Kasvot näkyy että tuntee ja jalkaterät.

- Se on nyt Norjanjussin lähtö, turahtaa ovensuusta.
- Huomenta.
- Mitään huomenta. Jo yli puolenpäivän. Isäntärenki lähtee aamulla myllylle. Siivoat tavarasi ja pääset jyväsäkkien päällä kirkolle.
- Kylvä siemenesi aamulla, äläkä hellitä ehtoollakaan, sanoo saarnaaja.
- Salakka on kutenut jo kaksi päivää eikä ole Norjanjussia näkynyt nuotta-
rannassa.
- Etuajassa ovat.

Kaksi kesää aikaisemmin käveli Norjanjussi pyssy selässä ahoraittia Lapukan tilalle. Asettui pihaportin viereen loisimaan. Kiireisin elonkorjuuaika, isäntä käski työhön. Taitavana käsistään, sukkelana suustaan annettiin Norjanjussin jäädä asustamaan tallinylisille. Seuraavana kesänä muutti Marjaana-piika isäntärengin kumppaniksi Lapukan Putkanotkon torppaan. Norjanjussi sai asuttavakseen töllin ilman nimeä. Teki tilalle töitä ja joutaessaan rakenteli korpeen pontikkatehtaan, metsästeli oravia ja muita turkkieläviä.

Norjanjussi kurluttaa suutaan, pyörittää kieltään ympäri kitalakea, muodostaa
huulistaan torven ja sylkäisee. Kiinteä on sylki, ei montaa pisaraa matkasta
peitteelle pisaroi, ja tarkka on suunta. Suora osuma oikean jalan isovarpaaseen jonka kynnelle on juuri kiivennyt kuoriselkäinen tupajäärä, joka pelästyksessään pakenee takaisin lattialankkujen alla olevaan loukkoonsa.

- Ihmettelevät kylällä jotta mitä se kunnansyytinkipiikana Lapukassa oleva
heikkomielinen Linkku-Iita kaupungissa teki ja millä varoilla se sinne matkusti?
- Minkä se kyläläisille kuuluu? Tietysti Ketosuon akka suu ammollaan.
Ja Turjaska myötäämässä… Otin talteeni ne oravan-nahkat, jotka olit kätkenyt riihenuunin pankolle kuivamaan. Minun Rytökorvestanihan sinä ne olet ampunut. Täytyy kehaista jotta tarkka olet ampumaan. Kaikkiin olit osunut suoraan silmään. Kaiken kadeksuttavaa.

Norjanjussi nousee makuusijallaan puoliksi istuvaan asentoon, ojentautuu kurtun syliinsä ja hetken näppäimiä tapailtuaan soittaa Ilkkupolskan.

- Sattui muuten kaupungissa samaan aikaan kuin Linkku-Iita,
olemaan muuan Norjanjussi hoitelemassa liikeasioitaan. Katseli kuinka
Iita sivuilleen vilkuillen astui Pohjolankadun konitohtorin, joka sivutyönään kuuluu sikiönlähdetystä tekevän, moottaakin ovesta
sisään.

Näyttävät polvet antavan periksi ovensuuhun juuttuneella Lapukan isännällä koska astuu arvoaan alentamaan, kolmella askeleella yli töllin ainoan huoneen lattian, istumaan akkunapöytärahille. Posket punottavat, tyhjäätoljottavat silmät verestävät, on hikitippoja otsalla ja nenän alla, ja pönkeästä mahastakin kairaa ilmaa ulos.

- Sattui muuten muuan Norjanjussi iltakasteen jo tultua, silloin tällöin,
käymään piika-aitan takana olevasta mullikosta kaivelemassa pitkäsiimamatoja. Näki kuinka päätalosta käveli piika-aitan polkua, pää hartioiden kyssässä, tutuntuntuinen hahmo. Lieneekö ollut sen sikiön alkuunpanija.

Akkunarahilla istuva kärsivä antaa periksi mahansa käärmeille. Hän ojentaa
kätensä, osoittaa etusormellaan lattiamattoa:

- Jääköön puhutut puhumattomiksi, anteeksi anna ja armahda.

Karukkokangashymy silmiin asti ulottumatta, nousee Norjanjussi makuupaikaltaan, potkaisee maton sivuun, nostaa ylös maakellarin luukun,kurottaa ylähyllyltä pullon, sulkee luukun, asettaa maton sijoilleen, narskauttaa pullon auki ja ottaa siitä pitkän hörpyn. Lähtee sen tien, sormeaan koukistaen peräänsä käskien, lampsimaan kohti salakankuturantaa.

Niin kävelevät harakanhattujen, lehtokuusamien, näsiöiden, metsätähtien ja
nokkosten reunustamaa rantapolkua salakankudulle Norjanjussi, pontikkapullo kädessään, olan yläpuolelle nostettuna kuin soihtu Antiikin olympialaisten viestintuojalla, perässään henkeään haukkova, kuin kuivalle maalle nostettu kala, Lapukan isäntä.


Pekka Kotilainen