Olen Arja Mattila, 64-vuotias eläkeläinen, joka vuosia asiatekstejä kirjoittaneena nautiskelee
vapaamuotoisten juttujen kirjoittamisesta elämän monimuotoisuudesta. Meneillään on kolmas kirjoituskurssi.
SALAISUUS
Mieheni pitää talomme vinttiä rietastelupaikkanaan. Vinttiin pääsee vain ulkokautta, katon rajassa
seinässä olevasta luukusta. Vaaleaan jo rapisevaan seinämaaliin on painautunut mustia sormenjälkiä, kun luukkua on revitty auki ja nojattu toisella kädellä seinään. Luukussa ei ole lukkoa. Sormen mentävän reiän ympärille on solmittu vuosien saatossa rispaantunutta narua, joka pitää luukun kiinni ja joka helpottaa sen avaamista. Varmuuslukkona toimii harmaaksi pinttynyt puukolla vuoltu puukapula, joka ahdetaan lukonpidikkeiden läpi.
Olen kerran, vuosia sitten, kurkistanut vintille. Siellä harvakseen sahanpurua peittävien lautojen päällä on kurtussa ryhdittömiksi kuluneita räsymattoja. 50-luvun muotopuolen hetekan alaosaa suojanneet pahvitkin ovat repeilleet, niin että raidalliset flokkipatjat ja tummanharmaat karheat punaisella villalangalla kantatut filtit roikkuvat metalliputkien väleistä. Lähes hopeisilta hohtavat haurastuneet ja asukkaittensa hylkäämät ampiaispesät keikkuvat kattolaudoista oviluukun yläpuo- lella.
En ole ryöminyt oviaukkoa peremmälle, sillä tila on niin matala, että en mahdu siellä seisomaan eivätkä polveni kestä tikkuisilla laudoilla konttaamista. Vintin toisessa päädyssä on kattohirren alla pieni ruutuikkuna, josta koko tilaan siivilöityy pehmeä hämärä valo. Ikkunaa ei ole pesty vuosikym- meniin. Jo muodottomiksi vanuneet hämähäkinseitit pehmentävät ikkunapenkin nurkkia. Lamppuja vintissä ei ole, vain pistokkeeseen mustan pitkän kumisen johdon päähän kiinnitetty roikka, joka makaa metallikehyksen varassa lattialaudoilla. Vintin sivustoilla ei ole lautojakaan sahanpurujen peitteenä. Tunnen nämä purut, sillä niitä on karissut keittiön lattiallekin, kun mieheni on palannut retkiltään.
Tämä on mieheni ja hänen ystäviensä leikkipaikka.
Kun satun olemaan päivisin kotona, mieheni ripustaa tien viereen puskaan merkin homoystävilleen, että tietävät: Nyt ei sovi tulla. Illan pimetessä orgiat kuitenkin alkavat. Tikapuut nostetaan seinän viereltä nokkospuskan keskeltä pystyyn keittiön ikkunan viereen. Vintin luukun sulkeva narussa roikkuva kapula kolahtaa seinää vasten. Rapinaa ja supinaa kestää hetken. Matalat puheäänet peittyvät autojen hurinaan. Kun kuulen lattialautojen nitinää, tiedän, että miehet pitävät pelejään.
En tunne mieheni homoystäviä. Ei ole esitelty. Minulle on kerrottu, että näitä miehiä liikkuu jopa satojen kilometrien säteellä. He eivät kulje yksin, vaan jakavat onnea ryhmässä. Painan kämmeniä korviani vasten, niin että päähäni koskee, kun lautojen narinat vintissä kiihtyvät paukkeeksi.
Nämä näytelmät iljettävät minua.
Ne kesämökin seinien ja peilin huulipunatuhrinnatkin olivat tämän homosakin tekeleitä. Fuck u ja love love ovat heidän kieltään. En enää koskaan juo sen paikan kaivosta. Ovat myrkyttäneet kaivon.
Kaupassa kerrottiin, että naapurikunnan alueella on ensi viikonloppuna kaksipäiväiset orgiat. Kassaneiti tiesi, että mukana on myös taskuun kusijoita ja ulosteilla leikkijöitä. Kutsu juhlista on levinnyt suusta suuhun. Kuka nyt tällaisia viestejä paperille raapustaisi.
Osa näistä ystävyyksistä pukeutuu juhlissaan naisten vaatteisiin. Minultakin on ollut kateissa alusvaatteita. Alushousujeni edustaan on revitty munan mentäviä aukkoja. Olen heittänyt kaikki pilalle revityt alusvaatteet roskiin. Bodyt eivät kelpaa, mutta rintaliiveillä on ollut käyttöä.
Vaikeinta tässä on se, että en voi kertoa kenellekään, että mieheni kuuluu tähän salaiseen ryhmään. Jos puhuisin, pitäisivät hulluna. Kuka nyt kunnon miehen maineessa olevasta kanttorista tällaista uskoisi.
Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä todemmaksi asia mielessäni muuttuu. Tiedän melkein kaiken hänen menoistaan. En jaksa enää tätä häpeää. Muutimme tuhansien valojen ja houkutusten kaupungista maalle, hiljaiseen korpikylään, kauaksi maailman pahuudesta. Meidän on muutettava täältäkin pois.
Tämän on pysyttävä salassa.
Kävin kysymässä lääkäriltä miten tällaisia mieheni kaltaisia perverssejä on hoidettava. Koska hänel- lä on virkansa puolesta vaitiolovelvollisuus, saatoin puhua tästä sekä minun että mieheni puolesta arkaluontoisesta asiasta vapaasti ja luottamuksellisesti. En jättänyt mitään kertomatta.
Kun olin muutamalla pitkäksi venähtäneellä vastaanotolla selvitellyt lääkärille mieheni iljettävää elämää, minusta alkoi tuntua siltä, että lääkäri tieskini tästä asiasta enemmän kuin minä. Hän kyseli asioista, joista hänen ei olisi pitänyt tietää mitään. Hänen ilmeensä ja äänenpainonsa paljastivat hänet. Hän maiskutteli ja muikisteli suutaan väärissä kohdissa. Lääkäri sulki silmänsä useaan otteeseen kertomusteni aikana ja aivan kuin katseli siellä silmäluomiensa alla nautiskellen kuvia jostakin ennen kokemastaan.
Kirkkokuoromatkoilla mieheni ja lääkäri asuvat aina samassa huoneessa ja käyvät yhdessä jänisjahdissa lääkärin metsästysmailla.
Kurkkua kuristaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti