Antero, Taulunostaja

Antero on kirjoittaja, joka ottaa tehtävänsä tosissaan, mutta ei pysty esittämään mitään vakavissaan. Murheelliset näytelmät kääntyvät jo muutamalla sivulla komediaksi ja päinvastoin.



TAULUNOSTAJA




O. huomasi koppinsa seinän kaipaavan kohennusta, koska oli tuijottanut liian kauan tyhjää kohtaa. Sattumoisin hän huomasi paikallisen lehden sivulla ilmoituksen huutokaupasta. Silloin hän muisti. Samaisen kamarin seinällä roikkui kiinnostava graafinen esitys, joka sopisi myös vaatimattomampaan ympäristöön.
Taiteilija kuvaa ilmeisesti oman kokemuksensa rikastuttamana tuomioistuimen toimintaa.
Tunnelma ei ole erityisen tiivis, koska käsiteltävä aihe, kaiken todennäköisyyden mukaan rikos, ei näytä kiinnostava jäseniä. Nämä nukkuvat tai torkkuvat, joku lukee päivän lehteä. Puheenjohtajan leuka nojaa rintaan. Asianajaja jatkaa epätoivoissaan puhetta kuuroille korville. Hänen ja hänen päämiehensä kannalta lienee yhdentekevää, ovatko herrat tuomarit hereillä vai jatkavatko kuorsaamistaan. Luultavasti lopputulos ei muuttuisi syytetylle edullisemmaksi. Hänet oli tuomittu jo etukäteen ennen kuin juttu on tuotu ratkaistavaksi.
Syytettyä ei kuvassa näy. Taiteilija on älykäs ja kriittinen.. On aivan yksi lysti, mitä advokaatti hänen edukseen väittää, kun syytetty on tähän pisteeseen joutunut. Tuomio muotoillaan kuitenkin syyttäjän vaatimalla tavalla. Sen vuoksi taiteilija ei ole katsonut välttämättömäksi syyllisen hahmon kuvausta. Hän tietää itsekin mihin on syyllistynyt. Mitäpä sitä erikseen korostamaan. Taulun alaosassa on käsinkirjoitettu ranskankielinen teksti, mitä O. ei onnettomuudekseen ymmärrä. Teksti on luultavasti filosofinen. Hän vaipuu alakuloisiin mietteisiin. Hän ei lue ranskaa, italiaa, venättä, espanjaa. ja tuntee itsensä kielipuoleksi. O:lla on muutama naistuttava, jotka kahvikupposesta mielellään kääntäisivät tekstin hänelle enemmän kuin mielellään. He tuntevat hänen halunsa ihmettelyyn ja yleistämiseen. Heidän mielestään O. nauttii tästä työstä sen vuoksi, että tällä on kokemusta oman maan tuomioistuimista, joissa hän on ollut havaitsevinaan saman tapaista passiivisuutta. Siksi taideteos tuntui läheiseltä ja hän hyppäsi polkupyörän selkään huutaakseen taulun tyhjälle seinälleen.
Hän muisti nähneensä taulun kyljessä vai oliko se myytävien esineiden luettelossa kukkarolleen sopivan alkuhinnan, 50 euroa. Tuskin sillä pystyn sitä ostamaan, hän ajatteli, mutta otanpa tuosta seinästä vielä parisataa lisää. Sillä se sitten irtoaa.
Tämä taisi olla hänen kolmas huutokauppareissunsa. Edellisestä oli kulunut jo 20 vuotta. Hän ei ole erityisen hanakka roinan perään.
Tauluista aloitettiin. Kaikki myytävät esineet on luetteloitu, numeroitu, nimetty ja lähtöhinta määrätty.
Rutinoitu meklari johtaa puhetta nuijan varressa. Kamari on täynnä päällystakeissa istuvia ostajia. Huutajille annetaan kovetettu, muovilla päällystetty huutonumero, jota nostamalla henkilö osallistuu kaupantekoon. Jos hän pitää koko ajan numeroa ylhäällä, katsotaan hänellä olevan koko ajan ylin tarjous voimassa. O:n onnistui saada numero 99.
Hinnat sahaavat ylösalaisin. Katumaisemalle on määrätty 1000 euron lähtöhinta. Kiinnostus on vähäistä ja hinta putoaa lopulta sataseen. Sitten alkaa uusi nousun, kun joku on tarjonnut 200 euroa. Sitten lyödään 50 euroa kerralla päälle, kunnes taulu myydään lopulta 750 eurolla. O. oli tarjoamassa jo useastakin taulusta, mutta ei saanut kylttiä ylös epäröinnin takia tai hitauttaan tai sitten ei työ riittävästi miellyttänyt ennen kuin vasara lysähti pöytään. Moni loistotyö menee ohitse kalleuden tähden. Sitten numero 81. ”Oikeudenkäynti”. Ensimmäinen tarjous 200. Häneltä lyötiin heti jalat alta, hinnan nousu hirvitti. Joku onnellinen, jonka kasvoja hän ei erottanut, osti työn lopulta 1000 eurolla. Liekö ollut tuomioistuimen jäsen, joka osti pilkkatyön pois yleisön nähtäviltä tai ostaja oli turhautunut asianajaja, joka halusi teoksen työhuoneensa seinälle muistuttamaan häntä päivittäin työnsä joutavuudesta.
100 myydyn taulun jälkeen vaihtui meklari. Aiempi ryhtyi kostuttamaan suutaan virvoitusjuomalla.
- Taulu numero 165. Lähtöhinta 200 euroa, öljytyö, ”Merimaisema”. Entä maksaako kukaan 100 euroa? Ei, no entä 50, 20,10. Eikö kiinnosta ketään, öljytyö?
Sitten mies nosti numeronsa.
- Myyty numerolle 99. 10 euroa. Seuraavaan taulu numero 166. Metsästysseurue...300 euroa.
O. oli nähnyt vain vilauksen taulusta ”Merimaisema” monitorissa, josta teos heijastettiin pinta-alaltaan noin neliön kokoiselle kankaalle.
Ei tultu turhaan, hän ajattelee, öljyvärityö 10 eurolla.
Hän katsoi suorittaneensa tehtävän ja aikoo poistua. Kamari oli vielä täynnä väkeä, koska vasta taulut oli myyty.
Jonotettuaan vuoroaan kassalla, hän oli jo unohtanut miltä taulu näytti.
Samassa hän näki entisen työtoverinsa Timo Herrasen, joka tuli kättelemään.
- Ai sinäkin hankit taidetta, Herranen sanoi. Mitä ostit?
- Merimaiseman, ei ollut kalliimmasta päästä.
- Eipä jäänyt mieleen. Täällä on mukava tunnelma. Alan päästä vasta vauhtiin, kun kohta alkaa huonekalujen realisointi. Aion huutaa pojalleni tyylihuonekalut. Se muutti tähän lähelle hiljakkoin. Täytyy huolehtia että tyyli säilyy suvussa.
O:ta alkoi hävettää työntäessään kassalle kympin seteliä, koska oli ostanut ylivoimaisesti halvimman esineen. Hän ei voinut olla havaitsematta pientä ivahymyä kassanpitäjän huulilla seteliä tarjotessaan.
- Yhteensä 12,50. Myyntikulut ovat 2,50 euroa tästä työstä.
Hän punastui, kaivoi lompakkonsa kolikko-osastolta puuttuvat lantit ja aikoo poistua ripeään liikkeestä.
- Ettekö halua taulua mukaan?
- Olen kiireinen. Noudan sen huomenna jos sopii.
- Tietenkin. Aikaa on aina perjantaihin sulkemisaikaan saakka.
Seuraavaan päivänä hän ajoi liikkeeseen autolla. Kun hän oli esittänyt kassakuitin, samainen nainen kävi noutamassa työn jostakin seinän takaa ja työnsi sen suureen vihertävään muovikassiin.
Onpa jännä tilanne, mies miettii. Taisin ostaa sian säkissä. Minulla ei ole mielikuvaa työstä. Joku rantamaisema, siinä kaikki.
Hän ajoi asunnolleen, avasi paketin ja katseli hetken mietteissään ostostaan kunnes nosti sen tyhjälle seinälle, jossa törrötti pari senttiä yläviistoon teräsnaulan kanta.
Eihän tämä ole ollenkaan se työ jonka huusin eilen, hän ajatteli. Tämä näyttää kumman vaatimattomalta, mutta lienee kumminkin sen kympin arvoinen. Miksi tämä tuntuu nyt täysin vieraalta kuin näkisin sen ensi kertaa. Onkohan tässä tapahtunut joku sekaannus?
Yö vai pilvinen päivä? Pitkä autio ranta, ei ristin sielua missään. Terävä niemi tai harju pistää vedestä kaukaisuudessa. Yleisvaikutelma sinisen harmaa. Elääkö meri vai lepääkö se tyynenä? Entä mistä päin maailmaa? Suomenlahti, Pohjanmeri? Autio ranta, ei ristinsielua.
Se ei kai liene oleellista, vaan se tyydyttäkö tämä lohkeilleessa kullanvärisessä kehyksessä.
Hän ei pääse tunteesta, että tämä ei ole se mistä kauppa tehtiin, mutta toisaalta muitakaan kympin töitä ei myyty. Oliko tämä pelkkää sattumaa vai hankkiko hän taulun koska näki siinä jonkin syvällisemmän merkityksen?
Tänään hän ei maksaisi kymppiäkään. Hänestä näyttää valkoinen ympyrä valkealla pohjalla kiinnostavammalta kuin tämä merimaisema.
Hän noutaa keittiöveitsen ja viiltelee neljällä voimakkaalla vedolla kankaan ja rastin keskelle.
Hän ottaa ruuvimeisselin ja irrottaa kullanvärisen raamin.
Taulun riekaleet hän lyö kasaan ja työntää roskakoriin.
Yksin kehykset ovat kympin arvoiset. Lopulta O. nosti kehyksen seinälle naulan nokkaan. Ei se loppujen lopuksi täysin järjetön huuto ollut, autio ranta.