Ahti Taskinen toimii huonekalusuunnittelijana ja on harrastanut kirjoittamista parinkymmenen vuoden ajan. Hän on käynyt 90 – luvun alussa Matti Paavilaisen johtaman kolmevuotisen kirjoittajakoulutuksen Kriittisessä korkeakoulussa ja Juha Tantun vetämän Oriveden opiston ”Asiaproosa kurssin” kesällä 1996. Hänelle ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi myös Työväenopiston kirjallisuuskurssien monet taitavat opettajat ja lukuisat etevät oppilaat. Hänen tarkoituksenaan on jatkaa opiskelua, jotta kehittyisi ja kirjoittamisen taito pysyisi vireillä.
”Kirjoittaminen ja huonekalusuunnittelu muistuttavat paljon toisiaan. Molemmissa täytyy kulkea silmät auki, etsiä ongelmia, kerätä kokemuksia, käyttää intuitiota, luonnostella ja työstää materiaalia, varmistaa rakenne, ajatella kokonaisuutta, tutkia yksityiskohtia, pelkistää ja viimeistellä”.
Lokki Joonatan
Noenmusta taivas heijastuu tummaan mereen. Vain M/S Finlandian keulan nostattamat aallot rikkovat veden tyyntä pintaa. Myös hyttien ja ravintoloiden valot hukkuvat yön pimeyteen. Taivaan ja meren erottaa toisistaan vielä kapea punainen viiru kuin avoin haava. Nojaan kaidepuuhun ja mietin elämääni. Tutto a posto (kaikki kohdallaan), kuten italialaiset asian ilmaisevat. Kotona vaimo, pieni poika ja mäyräkoira odottavat paluutani, velaton kaunis asunto kaipaa takan sytyttäjää ja seuraavana päivänä työpaikka kutsuu uusilla tehtävillä. Parin konjakin lämpö hehkuu poskiltani.
Viereeni kannen varjoisaan hämyyn tulee pitkään hameeseen pukeutunut tyttö, katsoo hetken merelle, sitten tummilla silmillään minua ja kysyy hiljaa:
- Oletko onnellinen? Ikään kuin jatkaen ajatusteni juoksua.
- Luulen niin, vastaan hämmentyneenä.
- Tunnetko Bachia?
- Chaconne kuuluu lempisävellyksiini.
- Tarkoitan Richard Bachia.
- En tunne.
Tyttö on kietonut kaulalleen punaisen huivin, muu asu on musta. Laivan liikkeen synnyttämä tuuli painaa tumman otsatukan silmille ja tyttö pyyhkäisee hiukset sirolla kädenliikkeellä sivuun. Yesterday kuuluu hiljaa kovaäänisestä.
- Et ole siis kuullut Lokki Joonatanista?
- Ei tunnu tutulta.
- Kirja kertoo lokista, joka ei tyytynyt lentämään vain saadakseen napattua kalastajien heittämiä silakanpäitä, vaan halusi hioa lentotaitonsa täydelliseksi, vaikka nälissään, mutta onnellisena. Sinä syöt, juot, matkustat ja väität olevasi onnellinen.
- En väitä, luulen niin.
- Kymmenen vuoden päästä olet lihavampi, laiskempi, hitaampi ja pian olet mennyttä miestä, tyttö sanoo tuskin kuuluvasti.
Alan kiihtyä, millä oikeudella minut tuomitaan? Miksen häivy ja jätä tyttöä haukkumaan maininkeja? Tyttö osuu kuitenkin heikkoon kohtaan, pelkoon elämän turhuudesta. Joskus kesken työkiireen olen pysähtynyt miettimään, laskenut kynän pöydälle ja jäänyt tuijottamaan kaukaisuuteen. Tajunnut, että saatuani työni valmiiksi odottaa seuraava, sitten taas uusi, jatkuen loputtomiin, kunnes en enää jaksa tai kykene. Mitä elämäni on? Pelkkää poroporvarillista olemassaoloa, kaljan litkimistä, TV:n toljottelua ja kollegojen mollaamista.
- Oletko itse onnellinen? Kysyn tytöltä.
- En, en. Asun onnettomassa suhteessa alkoholistiin, joka parhaillaan ryyppää itseään pöydän alle. Ellen pian hae sitä, niin se istuu laivan putkassa.
- Näytät viehättävältä, mikset jätä sitä?
- Kiitos kohteliaisuudesta, mutta hän on minun haasteeni, hän tuo elämääni tarkoituksen.
- Juoppo pystyy vain itse pelastamaan itsensä. Eikö AA-kerhosta olisi apua?
- Sinne sitä ei saa, se mieluummin menee vaikka hullujen huoneeseen.
Vastaan tulee himmeästi valaistu rahtialus, nostokurjet piirtyvät taivasta vasten ja kohiseva keula jättää taakseen valkoisen vanan. Alus töräyttää tervehdyksen johon Finlandia vastaa. Tyttö kääntyy puoleeni, hymyilee ja ojentaa kätensä. Tartun siihen ja tunnen pienten sormien kietoutuvan peukaloni ympärille, seuraamme rahtialuksen etääntymistä.
- Minulla on kaikki hyvin, kuiskaan.
- Valut huomaamatta päivästä toiseen ja eräänä päivänä kupsahdat kuolleena maahan. Elämäsi jää elämättä.
Irrotan käden, tartun tyttöä olkapäistä ja yritän lähestyä hehkuvaa suuta. Tytön silmät leimahtavat, hän väistää ja vetäytyy kauemmaksi.
- Vietitkö ohjaavat elämääsi, tyttö tuhahtaa hengästyneenä
- Anteeksi, ei tule toistumaan.
Tyttö rauhoittuu ja tulee taas lähemmäksi, tunnen vienon tuomen tuoksun.
- Lokki Joonatan pyrki täydellisyyteen. Se vaatii kurinalaisuutta, täytyy kouluttaa itseään jatkuvasti.
Tullessani kannelle katsomaan yöllistä merta olin tyytyväinen elämääni. Tyttö on sekoittanut pakkani. Olo muuttuu epävarmaksi, haavoittuvaksi, elämäni tukipilarit tuntuvat vajoavan yksi kerrallaan ja vetävän minua mukanaan syvyyksiin.
- Päämäärää ei ole, on vain jatkuvaa ponnistelua, tyttö jatkaa, taas kuin lukien ajatuksiani.
- Ponnisteluko on päämäärä?
- Se palkitaan.
- Miten? kysyn levottomana.
- Lue Lokki Joonatan, tyttö vastaa.
Yö nielaisee hänet kuin aaveen. Vai onko häntä koskaan ollutkaan. Kuvittelivatko alkoholin pehmentävät aivoni koko kohtauksen?
Aluksen kiinnityttyä satamaan etsin katseellani satojen portaita laskeutuvien matkustajien joukosta tyttöä, mutta turhaan. Vilkaisen vielä viimeisten ihmisten perään ennen kuin lähden matkalaukkuani raahaten kulkemaan kohti Akateemista kirjakauppaa. Hetken etsittyäni löydän myyntitiskiltä ohuen kirjan, Lokki Joonatanin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti