Tuula Hämäläinen
keltainen poiju keinuu
pienen venematkan päässä
niemen nokassa soutaja
virvelöi käden raukea pyöreä
tikanpoikien vingutus
rantakonkelossa
pienen
matkan kiertävä
jatkuva
veden liplatus
laiturin ympäri
keinuva
syvempi
ruskolevä
ja ahdinparta
pimeässä kuitenkin
helppo kuitata käyntinsä
pohjakiviin,
miten taidokkaasti
keltainen poiju keinuu
päässä
linnut lentävät unen suuressa salissa
kuin kattoa ei olisi
oheneva avaruus missä puut leviävät
- - -
tunnustelen jäänpintaa johon eläimet ja
luistelijat ovat jättäneet kalligrafisia merkkejä
hapuilevia viiltoja pintaan, ja pinnan alle
alitajuisen kirjoitusta, kerrosten alta
näen maalaukset joita ei voi nähdä
kuvattomassakin kuvan:
hän keväänvihreä hän hän jo juoksee
ja valkovuokot pienessä nyrkissä
nuukahtaneet,
ne hän
ainavalossa kukat ne
aina
kevään vihreä mekko
- - -
ääretön, voisin yhtä hyvin olla
kellarissa, tai avaruudessa joka puhuu hiljaa
avoimet ovet, das ist
harhailen pimeydessä, mikä on
kuutioittain pimeyttä
hiljaisuuksia
joita ei tavoita
ehkä osuin väärään huoneeseen,
vääränväriseksi, tai mikä pahinta:
värittömäksi, jonka läpi voi
kävellä, jonka sisään voi
asettua asumaan
toistaiseksi
kenen sisällä sinä asut?
- - -
rautatieaseman penkeillä istujat odottavat
junia, jotka eivät tule, sateisennäköinen
mies ruskea pullo puolillaan taidanpa ottaa
he antavat minun mennä
muuan vanha ämmä muurin takana
aseptisessa kuplassa valittaa kuin vain
kaiken toivonsa heittäneet osaavat:
silloin aikoinaan juna tuli (ja meni)
mikä olikaan ollessa, juna kulki
juna kulki niin kuin junat kulkevat
yksitoikkoisesti
Sarah purjehtii vastaan huiveineen
hänen pitkät helmansa hänen pitkät
ripsensä, hyvä Luoja! sellaista
(yliääninen/tumma ulsteri) ei voi
verrata keskenään?
pimeä seisoo asemalaiturilla
pukeutuneena mustaan pomppaansa, sellaista
voi verrata keskenään
satunnaista katsetta, sanoja vaatekaapeista
- - -
keskellä viikkoa satama
hiljenee, trukit
raiteillaan liikkumatta
kontin kupeessa saan suojan viimalta,
ahava pysähtyy pintaan, hetkeksi
ruhtinaallista, hiljaiset kuutiot seinämissä
kirjainten kyrilliset kaiverrukset
myrkynvihreä, vahva punainen, oranssi
niin Hehkuva että tuntee
ruskettuvansa
kaukana kauempana laivat litistyvät horisonttiin
sisällään appelsiinit pesusienet soppakauhat sianpääsyltyt
pimenevä taivas näyttää kupolilta
joka kiertyy hiljalleen
Pohjantähden
ympäri
tuiki tuiki tähtönen
ehkä jossain loistaa tähti
jonka valo lähti matkaan samana
päivänä kun synnyin, ehkä
sitä ei ole enää sellaisena
kuin silloin, ehkä
sitä ei ole enää
olemassakaan
vain vanhaa säteilyä
matkalla tänne
yöllä lumi, hopeanharmaa
peittää
nukahtaneen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti