Tuula Sipilä
Kallio on paljastanut
kiiltävän lakensa, kumartaa
höyryävään iltapäivään.
Maaliskuun koneisto
yskähtää hiljaa.
- - -
Metsä ravistelee taakkaansa,
kylvää lumelle
hiekkakivenjyväsiä, havunkareita
ja lumen pinta täplittyy
harmaaksi
kuin nuoren joutsenen selkä.
Hanki kantaa vielä
talvisääsken, lumikorennon
mennen vuoden muistijäljet
kevenevät itsestään.
- - -
Kuu tunnustelee
maailmaa
keskellä sarastusta
viiruksi piirtyneen luomen alta
ja poskelle kellahtaa ripsi,
kuin talvilinnun sulka.
Ehkä näkee unta
niin kuin lapsi
ja minut, lumeen unohtuneen.
- - -
Kesä pöyhii muistojaan, peitteitään
hajamielinen: joko nyt päättyivät
kirkkaat päivät?
Tulisitpa tänään metsän laitaan,
tulisitpa
kylmän kynnykselle
levittäisin hahtuvamaton.
Vielä torkkuvat kellokukat
niityn eteisessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti