Runon rajat ja vapaudet - Anne Visa

Anne Visa

Sukupuu

Sinä näet nyt vain lahon kannon
sen puun paikalla
joka ennen oli
poissa on lehtien helisevä leikki
poissa taipuisat oksat ja
ylpeä latva

mutta maanalaiset juuret
kulkevat yhä
kurottavat
kohti pohjavettä
ne levittäytyvät laajalle ja
mahla nousee
kevääseen

nuoret vesat kohoavat maasta
hennot puiden alut nousevat
kasvavat toistensa lomaan
peittyvät vihreään

sinä seuraat sivusta
uuden taimikon tuloa
suoria norjia runkoja
kiivasta kasvun aikaa

älä astu likemmäs
tämä metsä
ei sinulle
vastaa.


Tämä ei ole joutsenlaulu

Oletko elänyt väkevästi joka hengenvedon laskien
Oletko rukoillut polvillasi yön pimeinä tunteina
Oletko joka solullasi tuntenut veren pauhun
Oletko seissyt kalliolla ja huutanut ääneen tuuleen
Oletko ajatellut elämästä tämä meni niin nopeasti
Oletko syvälle pohjaan asti osastasi kiitollinen
Oletko antanut periksi?

Olen elänyt väkevästi joka hengenvetosi laskien
Olen rukoillut polvillani yön pimeinä tunteina
Olen joka solullani tuntenut veresi pauhun
Olen seissyt kalliolla ja huutanut ääneen tuuleen
Olen ajatellut elämästä tämä meni niin nopeasti
Olen syvälle pohjaan asti osastani kiitollinen
Olenko antanut periksi?


Maratoonari
(harjoitus: kuvaa juoksemista)

Juoksen pitkää suoraa, valkoiset kukat tallautuvat ruskeaksi ruosteeksi
jalkojen alle.
Juoksen uniani vastaan, kirkkaat tähdet hukkuvat hengityksen huuruun
silmien ylle
juoksen sinua pakoon, terävät muistot valuvat tummaan virtaan
sydämen alle
juoksen itseäni kohti, kaukaiset vuoret sekoittuvat sakeaan sumuun
taivaan ylle.