On tullut aika
Yönmustan Jaguarin penkillä tuoksuu tuore nahka
sinä käsket autoa kuin nuori kuningas.
Vauhti sen kuin kiihtyy,
pikkukaupungin marionetti hyppää narua torin laidalla,
ilveilijöiden laumassa käy kuhina ja
kultainen apina tempoo kruunua päästään.
Kun taas samettityynyjen päällä loikoo kauhtunut pahviruhtinas.
Yön sankari jää yksin,
seisoo vartiossa kelmeän lampun alla,
seuraa miten narrin kyyneleet vuotavat sikojen kaukaloon:
helmet peittyvät navetan pahnaan,
ja tämä toistuu kerta toisensa jälkeen.
Tarvitaan hurja myrsky,
tarvitaan raivopäinen puhuri joka siivoaa vuosien karstan,
repäisee verhon edestä,
lyö eteisen ovet selälleen ja tempoo kaavat luutuneista käsistä.
Katso miten se sysää vauhtia,
pyörittää tomua kohti taivaanrannan kylää,
ohittaa matkallaan olkikattoiset talot ja uppoaa vellovaan mereen.
Narri ja kuningas -
roolit vaihtuvat hitaaseen valssiin,
valkoiset kääpiöt avaruuden tyyni syli.
Jonkun lapsen matka alkaa.
- -
Kosketusetäisyys
Selän kaarella lepää suonikas käsi
seinällä kauhtunut peili
maisemataulu markkinoilta haalittu
ikkunan takana häämöttää peltoaukea
syksyn armoton piiska
riuhtoo omenapuita käännettyä sarkaa
osuu metsänrajan latoon
verannan nurkassa kahdet saappaat
tuli paukkuu takassa
sängyssä valkeat lakanat tuolin päällä ristipistoliina
mutta kätesi viipyy yhä
se liikkuu hengityksen tahtiin
laskee päiviä askeleita
tämä hetki
pyhä sysi
sinusta kynsin hampain kiinni
roikun
pala rakkauden reunasta
nuku. älä herää
- -
Kirottu
Tartutko kahvaan vakain ottein
eikö kätesi vapise?
kenelle menet ja minkä vuoksi
kysy sammalkiveltä onko se enne
joku nostaa mustan surisevan pisteen
naulitsee auringon aloilleen
antaa galaksien huolehtia itsestään
minä en voi
kilkutan herkeämättä
veitsen terällä raaputan lasia
kumistan kattoa kutsun väkeä koolle
enkä tiedä kuuleeko kukaan
mitä siitä että he eivät hengitä
enhän minäkään aina
silläkään ei ole väliä että he puhuvat unissaan
sopertavat asioiden hoidosta
viittovat itään tai pohjoista kohti
minä mennä rymistän välistä
sattumalta otan oikean puun
rysähdän käyrien oksien varaan
hengitä hengitä
pihkaa ja panssariketjua
paksua runkoa kilpikaarnaa muurahaisen matkaa
syksyn edessä täysi ja eheä
mitään ei puutu ei edes pirtanauhaa
kunnes taas vakain tuumin. eikä käteni vapise.
Anne Visa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti