Jessica Calonius, Sisärataa

Sisärataa

Kun kutsut, niin nousen lammesta
turpeisesta kodosta, sudenkorentojen
ulpukan ja polkupyörien
kuin vesilisko

savisena aavalla, tulen, poljen aallot maan
tarttuvat, kattona hahtuvaa ja
lehdet, kuin tähdet

Rullaportaat syöksee mun alas,
virtaan, holveissa haitari raikaa
hajanainen, haaveille sininen
vain minuutin verran

Kyynelpalatsissa konekonit huokaa,
lähtölaiturille menneet saapuvat.
Mutta pikkupoika potkii laukkua
ja kyyhkysparvea puuskattaa.

Halki sydänmaan, Euroopan mantereen,
tämä juna meni laivaan. Täältä tullaan!
Tuuli tuule, tanssii tolpat, tulppaanit

Gare du Nord, myrskyn silmä,
halki kaupungin, Notre Dame,
Jeux de Pomme,Sacre Coeur,
kyy kuin Seine, niinkuin Neva.

Olen laaksossa, kun kerran kutsuit,
jossa huiput vuorten välkkyvät,
jossa meren kuulas vesi nuolee
santarantoja, ja

Carretera del Faron portailla,
soin säkkipillein huutoja,
ja auringossa, aamun harsossa
rae ja kaste
kuivuaa



Jessica Calonius