Lentävällä matolla puhutaan pirusta
Laura nojasi kädellään maton viidenteen huoneeseen, kun hän kertoi minulle äidistään, joka oli kuin pirun riivaama. Laura näki mielessään sarvet hänen päässään. Sellaiset, joilla tämä tökki häntä vähän väliä. Eihän tämän näin olisi pitänyt mennä? Äiti ei ollut koskaan kuullut sanaa rakas, eikä ollut oppinut ymmärtämään, mitä se tarkoittaa.
Laura oli kiiruhtanut juna-asemalta taas kerran äitinsä luokse kovalla vauhdilla. Martta tiesi, milloin juna oli asemalla ja sillä siunaamalla hetkellä olisi jo pitänyt kolkutella entisen kodin portteja.
- Kiertelit kaiketi kaupoissa, kun et heti päässyt, tapasi Martta aina syyllistää, aivan kuin siinä olisi ollut jotakin pahaa. - Tuu taksilla, niin pääset nopeammin.
Miksi ihmeessä olisi pitänyt mennä taksilla? Junamatkan jälkeen Laura oli halunnut nauttia raittiista ilmasta, sillä perille päästyään hän tiesi, että sisällä istuttaisiin visusti ja kuunneltaisiin äidin juttuja tunnista toiseen. Niitä samoja vanhoja, jotka oli kerrottu useasti aikaisemmin. Laura ei voinut sanoa kuulleensa niitä, sillä Martta olisi suuttunut ja tuhahtanut, että voit kai kuunnella ne toiseenkin kertaan. Laura ei halunnut kysellä, ei kommentoida, sillä ei se ollut kiinnostunut hänen mielipiteistään.
- Ai, sulla on punaiset kengät. Niitä käyttävät vaan huorat, Martta totesi heti alkuun, kun junalta tultua siirryttiin syömään. - Ei taida ruoka riittää, kun otat noin paljon, Laura sai kuulla, kun hän oli pöydässä ottanut kaksi lusikallista muusia ja kaksi nakkia. - Saisit syödä vähemmän, niin et olisi niin lihava.
Rita Heinonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti