MANDARIINITARINA
Punnitsen kädessäni mandariineja. Molemmat ovat isoja ja mehukkaan näköisiä. Kyljet hohtavat säilöntäaineita ja kädet tahmautuvat. Jätän ne ikkunalaudalle odottamaan.
Seuraavana päivänä näen talitintin tuijottavan mandariineja ikkunan läpi pieni ruumis keinuen. Minut nähdessään lintu lentää pois. Poimin toisen keltaisen käteeni ja ihailen sen pyöreyttä. Se on lähtenyt kaukaa ollakseen tässä. Työntynyt ensin ulos mandariinipuunkukkasesta, tullut jonkun poimimaksi kuumana läköttävän auringon alla, tungettu pieneen laatikkoon. Onneksi sillä on ollut samanlaisia kavereita. Suomessa se on värjötellyt pakkasessa ja kaupan hälisevässä varastossa, pakokaasuja haistelemassa. Sieltä pimeästä mandariini on nostettu kansan ihasteltavaksi. Moni on käynyt rutistelemassa sitä ennen minua. Sain kunnian majoittaa sen, kunnes veitsi välähtää.
Elokuussa omien kenkieni viereen ovat pysähtyneet myös toiset kengät, paria numeroa isommat. Olen rakastunut. Olemme olleet erottamattomat siitä asti kun kohtasimme neljä päivää sitten. Pengon keittiöstä syötävää. Silmäkulmaani osuu oranssin välähdys. Haen palleroiset ikkunalaudalta. Toinen on vetäytynyt sisään, kuori on kuiva ja sitkeä. Toinen loistaa edelleen. Riennän olohuoneeseen ja annan rakkaalleni sen nahkeamman.
Heli Niemiaho
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti