Kevään kohinaa
Ylänaapurin Leena vilkuilee meille päin ja jatkaa sitten pienen ojan kaivamista. Hakkaa lapiolla jäiseen maahan. Viimeinen isku päästää patoutuneen veden syöksymään rinnettä alas meidän etupihalle. Äiti raottaa keittiön ikkunaa ja huutaa Leenan sisälle. Vesi kerääntyy ensin lammikoksi, sitten se leviää lonkeroina eri suuntiin, etsii purkautumistietä.
Ohjaan lapiolla vettä kulkemaan alanaapurin pihalle. Aurinko lämmittää poskea. Tikka kolistelee katulampun kupua. Riisun paidan ja istun penkille seuraamaan veden virtaamista. Poimin sen tieltä risuja ja lehtiä jääkylmästä vedestä.
Alanaapurin Pekka kuokkii omalla pihallaan uomalle jatkoa ja vesi suuntaa kulkunsa seuraavalle pihalle. Siellä asuu Heino, poliisi, joka ei nyt ole paikalla. Vesi virtaa alavaa pihaa myöten Salmisen pihalle, jossa Taisto auttaa sitä jatkamaan alempana luikertelevalle Pirkkolan purolle.
Kiistat jokakeväisestä juoksutuksesta on jo kauan sitten käyty aikuisten kesken ja päädytty siihen, ettei luonnolle mahda mitään. Mitä pikemmin vesi valuu rinnettä alas, sen parempi, todetaan yhteisesti, vaikka alemmasta naapurista tuntuu kuin likaviemärin pää olisi avattu hänen pihansa yläpuolella. Antaa vahingon kiertää, tuumaa isä asiaan.
Pekan ja Taiston kanssa menemme loikkimaan vaivoin uomaansa mahtuvan puron ylitse. Vesi roiskuu saappaiden varsista sisään ja sukat kastuvat. Ohjailemme seipäillä ylävirralta kulkeutuvia jäälauttoja rantakiviä vasten murskautumaan.
- Voitais rakentaa lautta, Pekka ehdottaa.
- Ei se mahdu sillan ali, putki on liian ahdas, sanon.
- Tukitaan putki, saadaan järvi, Taisto huudahtaa.
Ryhdymme oitis poimimaan risuja ja havuja, Taisto tuo laudanpätkiä, Pekka kantaa kivenmurikoita ja minä ohjailen jäitä putken tukkeeksi. Pirjontien ali menevä putki on toista metriä halkaisijaltaan, mutta pian veden pinta alkaa nousta. Heitämme sillalta vielä kiviä tulpan tiivistämiseksi ja sitten lähdemme lähimetsään etsimään parrunpätkiä lauttaa varten.
Yöllä pakkanen on jäädyttänyt putken täysin umpeen ja aamulla vesi virtaa jo Pirjontien yli. Vesiallasta reunustaa Purotie ja Papinmäentie. Tekojärvi on parisataa metriä pitkä ja paikoin yli viisi metriä syvä. Salmisen kellarissa on metrin verran vettä. Taiston kolmivuotias pikkuveli on kadonnut.
Poliisiauto on pysäköinyt tielle poikittain, jotta kukaan ei pääse sillan yli. Ihmiset ovat vihaisia kun joutuvat kauppaan mennessään kiertämään Papinmäentien kautta. Jäälauttoja ja roskia kelluu tekojärven pinnalla. Unohdamme lauttapuut metsään ja ujuttaudumme ihmisten sekaan ihmettelemään kevään nostattamaa tulvaa.
Kaupungin puhtaanapitolaitoksen kuorma-auto tulee paikalle. Miehet ryhtyvät pitkillä seipäillä sorkkimaan tukkeumaa. Paine voi purkaa sen milloin vaan, joku tuumaa tai sitten vesi vie koko sillan mennessään. Tää on rakennettu tonnien painoisista kivenmurikoista, ei se järin helposti murene, toinen vastaa.
Poliisi karkottaa ihmiset kauemmaksi. Miehet miettivät sukeltajan tilaamista patoa purkamaan, mutta toteavat, että jos tien alle tukkeutunut putki äkillisesti avautuu, niin se imaisee kaiken valtavana pyörteenä sisäänsä ennen kuin pärskii sen alajuoksulla ulos.
Lopulta yksi kaupungin mies ryömii putken toisesta päästä työntämään seipäällä dynamiittipötkön tukkeuman kylkeen. Vettä lorisee jo padon läpi, hikeä tippuva mies kiirehtii mäennyppylälle, isojen kuusenrunkojen taakse. Terävä talojen seinistä kaikuna kertautuva räjähdys lukitsee katsojien korvat ja tukkeuma purskahtaa putken päästä kuin sarja jättimäisiä korkkeja. Altaan pintaan syntyy örähtelevä imukierre, joka hörppää vettä putkeen. Sillan jälkeinen tyhjä puronuoma täyttyy valtaisalla kohinalla. Järven pinta taas alkaa laskeutua.
Kansa lähtee kotiinsa, me jäämme vielä seuraamaan näytelmää, joka pian muuttuu tragediaksi. Kaupungin miehet kokoavat kamppeitaan ja poliisiauton pilli vingahtaa sen suunnatessa kohti Elantoa ja sieltä keskustaan. Auringon laskiessa veden pinnalla kelluu virtaa alaspäin hiljalleen lapsen sinertävä ruumis.
Ahti Taskinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti