Pia Rautiainen, Mustasukkaisuutta

Mustasukkaisuutta

Sanni kolautti kahvikuppinsa ja leipälautasensa pöytään. Silmän ja käden koordinaatio ei ollut vielä täysin synkronoitua tähän aikaan lauantaiaamua. Kolaukseen havahtunut Antti nosti katsettaan lehdestä, veti jalkansa pois vastapäiseltä tuolilta ja työnsi maitotölkkiä lähemmäksi. Sanni istuutui alas kietoen satiinista aamutakkia tiukemmin ympärilleen ja avasi tietokoneen, joka kilahti iloisesti. Sanni näppäsi äänet pois päältä ja syventyi saapuneeseen viestiin.

- Haluatko lehdestä jonkin osan?

Antti nosteli lehteä kuin ilmaistakseen, että voisi antaa Sannin valita haluamansa osan. Hänellä oli pystysuora töyhtö hiuksissaan siinä kohtaa millä hän oli nojannut käteensä lukiessaan. Sanni tiesi, että Antti oli jo puolessa välissä kotimaan uutisia, eikä haluaisi lopettaa lukemista kesken.

- En taida, kiitti.

Antti ei syventynytkään heti takaisin lehteensä, vaan jatkoi:

- Mitä ihmettä sä sillä koneella teet? Heti aamusta näppäimistö sylkee tulta kuin konekivääri.
- En mitään, tsättään vaan Millan kanssa.
- No ihmekös kun niin hihityttää. Te olette kuin jotain teinejä.

Antti yritti kuulostaa huvittuneelta, mutta kireys kuulsi selvästi läpi äänestä sen kohotessa tahattoman korkeaksi kohti loppulausetta. Sanni suoristi tietokoneen puoleen kumartunutta selkäänsä ja tiukensi aamutakkinsa löysentyneitä nauhoja.

- Hei, saahan sitä olla hauskaa.

Hän vastasi laiskasti. Antin aamukireys oli jo onnistunut ärsyttämään ja Sanni tiesi että voisi ärsyttää takaisin esittämällä välinpitämätöntä. Tosin ei hän vastaheränneenä olisi jaksanut kinastellakaan. Mutta jo heti vastattuaan Sanni tiesi, että olisi pitänyt harkita ensin, sillä Antin vastauksesta kuuli, että aamu ei saisi alkaa rauhallisena.

- No toki, varmasti todella hauskaa onkin, kun viihdyt nykyään enemmän aikaa Millan kuin minun kanssani.
- Häh! Nytkö lasket mun ajankäyttöä?
- En mitään laske, mutta olisi meidät eilenkin kutsuttu vanhemmille syömään, mutta sinä päätit yhtäkkiä lähteä baariin Millan kanssa.
- En todellakaan jaksa joka ikinen perjantai illallistaa sun porukoiden kanssa. Varsinkaan sellaisen päivän jälkeen kuin eilen.
- No ei todellakaan joka viikko tarvitse, mutta joskus edes.
- Just pari viikkoa sitten oltiin.

Antti näytti siltä kuin haluaisi väittää vastaan, mutta malttoi mielensä. Hetken hän keskitti kaiken huomionsa hiustöyhtönsä silittelemiseen. Saatuaan äänenkorkeutensa kuriin hän kysäisi kiinnostunutta sävyä tavoitellen:

- No mitä eilen sitten tapahtui?
- Ei paljon mitään, oli vaan raskasta töissä.
- Oliko jotakin erityisen inhottavaa?
- Ei kai. Tai no, Milla sanoi, että hän olisi kyllä jo sanonut että nyt riittää, jos olisi kuullut puhuttavan selän takana niin kuin kuulin, että puhuttiin Pirjosta, vaikka Pirjo on
saikulla, kun sillä on välilevyn pullistuma, ihan oikeasti aika vakava juttu.

Antti keskeytti Sannin äkillisen puhetulvan:

- Nyt en pysynyt kärryillä, mitä Pirjo sanoi ja kenestä?

Antin ääneen oli jälleen hiipinyt ärtymys, joka sai Sannin takahampaat kiristymään yhteen.

- Äh, et sä kuuntele niin en jaksa selittää.
- Mutta Millalle jaksoit selittää?

Antti jankutti. Juuri tuo jankkaaminen oli ärsyttävää ja sai Sannin aina lataamaan vastauksiinsa enemmän terävyyttä kuin olisi ollut tarpeen:
- No Milla onkin vähän parempi kuuntelija!
- Vähän parempi varmaankin kaikessa.
- No niin onkin!

Sanni ehti tiuskahtaa, ennen kuin ymmärsi että nyt oli Antin äänessä ollut jo jotakin erikoisen johdattelevaa ja aavistuksen kitkerää. Kuin hämähäkki olisi nähnyt kärpäsen lentävän lähellä seittiään ja odottelisi sen hetkenä minä hyvänsä takertuvan siihen.

- Vai mitä tarkoitat?

Sannin oli pakko tarkentaa, vaikka ei ollut varma halusiko kuulla vastauksen.
- Löysin sieltä koneelta pari kuvaa eilen.
- Mitä kuvaa?
- Susta ja Millasta.

Sanni tunsi Antin tiukan katseen ja laski läppärin näytön alas. Katse sai Sannin kasvojen ilmeen muuttumaan. Leuka ja poskipäät laskeutuivat alas ja silmistä katosi määrätietoisuus. Hän ei tiennyt minne katsoisi. Eikä mitä vastaisi. Pala kurkussa esti ääntä kulkemasta. Viimein vastatessaan hän huomasi vatsasta kiivenneen tärinän hiipineen myös ääneen.
- Se oli vaan pelleilyä hei. Ethän sä siitä voi suuttua?
- Silloin kun tavattiin, luulin, että meillä on samat ajatukset ja arvot.
- Ethän sä edes tuntenut mua silloin
- Ilmeisesti en. Mutta sen perusteella mitä opin susta tietämään, olen luullut, että samanlaiset ajatukset elämän perusasioista ja parisuhteesta meillä kuitenkin olisi.

Sannin päässä löi tyhjää. Hän vastaili automaattisesti, osaamatta sanoa mitä oikeasti ajatteli tai tunsi. Hän halusi lisää aikaa järjestääkseen päänsä sisällön ja yritti ostaa sitä tyhjänpäiväisellä väittelyllä:
- Mä en voi olla vastuussa siitä mitä sä olet kuvitellut sen kahden viikon aikana kun tunnettiin, ennen kuin muutettiin tähän… ja… että et ole vaivautunut ottamaan selvää koko tänä aikana!
Hyvä, Sannin ajatteli, kannatti puhua niin paljon, ettei toinen tiennyt mihin olisi pitänyt vastata:
- Ja sitä paitsi, mitkä perusasiat ja -arvot?
Yllättäen Antti vastasi kylmän rauhallisella äänellä, vaikka hänen punoittava kaulansa ja nykivät kätensä kielivät siitä, että hänen olisi tehnyt mieli kiljua:
- Esimerkiksi se että parisuhde on miehen ja naisen välinen ja yksiavioinen

Äänekäs nielaus kaikui Sannin pään sisällä. Hän tunsi olevansa mikroskoopin alla, eikä osannut liikuttaa edes silmäluomeaan sen vaikuttamatta teennäiseltä. Hän ei pääsisi ansasta muuten kuin hyökkäämällä. Suoraan asiaan vain. Ehkä Antti ei haluaisikaan puhua siitä, nolostuisi ja perääntyisi.
- Ja nytkö kuvittelet, että mulla on suhde Millan kanssa?
- Mitä muuta olisin voinut ajatella niiden kuvien perusteella? Suorastaan vastenmielistä!
- Ai nyt olen vastenmielinen? Ja se oli lähinnä pelleilyä.
- Tuolla lailla et ole koskaan pelleillyt minun kanssa.
- Ethän oikeasti voi olla mustasukkainen siitä mitä me tyttöjen kesken tehdään? Milla oli vaan surullinen kun sillä oli mennyt välit poikki yhden Janitan kanssa ja halusin lohduttaa sitä ja sit se oli vaan sellaista hassuttelua…

Antti kuunteli tarkkaavaisena, silmät avoinna ja pää hieman eteen työntyneenä. Mutta Katy Perryn hittisinkku katkaisi selityksen. Sanni kaatoi tuolinsa hypätessään ylös ja rynnätessään pöydästä etsimään metelöivää puhelintaan.
- Moi Milla!
- Ai niin se, hei en ole vielä ehtinyt kysymään Antilta.
- Okei, moikka!

Palatessaan keittiöön Sanni katseli puhelintaan, kuin edelleen yrittäisi oppia ymmärtämään sen toimintaperiaatetta. Hänen kasvoillaan oli huolellisen huoleton ilme ja äänensä ilmaa vuotava kun hän kysyi:
- Antti, kun Milla haluaisi lähteä sellaiselle kylpylälomalle, ja kysyi että lähtisinkö sen kanssa, niin eihän sua haittaa?

Sanaakaan sanomatta Antti nousi, käveli eteiseen, avasi oven ja poistui rappukäytävään pelkässä pyjamassaan.

Pia Rautiainen

Pia Rautiainen on opiskellut Luovan kirjoittamisen peruskurssilla syksyn 2011 Koillisessa alueopistossa.