MAITOVANA
Koira oli jo yhdeksänvuotias tytön syntyessä, hemmoteltu lellikki. En päästänyt lastenkammariin. Koira vahti ovea ja ynisi. Sitten se pelätty tapahtui – ovi jäi raolleen!
Vauva nukkui sängyllä kitisemättä – ihmeen kauan. Kävin kurkkaamassa. Näin Mustin makaavan oikoisenaan vauvan vieressä. Pelästyin niin, että huimasi. Karjaisin. Musti hyppäsi hädissään sängyltä ja ryömi eteiseen, hartiat kyyryssä, silmät kyynelissä. Koira peruutti nurkkaan ulko-oven pieleen, istui hännälleen, ja sen kurkusta tuli lähes äänetöntä ulinaa kuin vanhoilla mummoilla. Märkä juova jäi lattialle – maitovana, nisistä tihkui maitoa. Koira oli ollut imettämässä lasta. Häpesin pelkoani. En kehdannut tunnustaa koiralle olleeni väärässä. Menin jääkaapille ja otin paketista siivun lauantaimakkaraa. Asetin sen Mustin tassulle. Musti nuuhkaisi vaan ei syönyt, ei edes nuolaissut. Suru oli makkaransiivua suurempi.
Houkuttelin koiraa ”tseh, tseh!”. Mutta koira ei tullut, murjotti mykkänä. Silloin otin Mustin syliini, kantaa riepotin makuuhuoneeseen ja asetin vuoteelle vauvan viereen. Vauva tuhisi ja tuoksui lämpimälle röyhtäisylle. Musti nuuhkaisi vauvan niskavilloja ja vekkikaulaa. Asettui sitten varovasti lapsen viereen ja jutteli leppoisasti: uh, uh, uh, u–uuh. Häntä alkoi tomuttaa täkkiä.
Sirkku Karjalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti