Valkoinen
I
Kun taivas kääri leivinpaperin ylleen ja metsä riisui vihreää. Kun lokit syöksyivät maidonvalkeaan, katsoin sinua: me menetämme pilviä, näetkö? Mutta silloin oli jo myöhäistä, valkoiset hartiasi hädin tuskin erottuivat. Silloin minä lopuin. Sinä lohdutit: tämä on väliaikaista lumisokeutta. Siihen tottuu, kuten pimeään tottuu.
Tästä alkoi valkoinen.
II
Ja yhä sama päähänpisto,
pimeän luonne joka salpaa yötä.
Näen toistuvasti unta: keskustelu avataan veitsenterällä,
jotta näkisin mitä väriä valtimo vuotaa. Jotta väri.
Kunnes unet vuotavat kuiviin.
III
Rakastelu tässä valkeudessa muistuttaa loisteputkien sirinää.
Näykit vieroksuen valkoista lihaani. Enkä totu.
IV
Millainen maisemakortti? Ylivalottunut.
V
Kaikki valkopyykki.
Tahrat, tahrat.
Kuinka kaipaan pikimustia hiuksiasi.
- - -
Musta aukko *
Sinun takkisi on vaeltanut täällä neuvottomana. Tänään se katseli siivoamistani, napitti itseään yhä uudelleen ja uudelleen, enkä osannut auttaa. En hennonut koskettaa sen olkapäätä, joka oli niin tyhjää täynnä. Ja näin, että hihansuusta purkautui itku. Sitten: ompelin sen hiljaiseksi.
Oletko nähnyt lahkeiden romahtavan? Yksi kadotti muotonsa eteisessä, putosi polvilleen, jäi niille laskoksille. Imuroin sen pois, etteivät vieraat näkisi. Ja kun nukun, jatkuvasti. Pois potkittu
peittosi ei suostu jäämään. Raahaan painajaisen vuoteeseen, keskustelemme terävyysalueen laidoilla, verhojen kieltä, väliaika.
Aamulla, metsä tulee kutsumatta: kaikki neulaset silmissä,
kaarna ihossa. Juon lasillisen yön seisonutta, väärään kurkkuun.
Kylpyhuoneessa uni murenee reisiä pitkin, todeksi. Suihkuverho nuolee lantion, kyljen: tekee kipeää, että jonkun kosketus.
Liukastun lattian likaan silmät auki. Märkien jälkieni
päälle, sinun ääriviivasi aina yli minun.
Kuolleisiin ei kannata kiintyä.
* Fysiikan lait eivät päde äärimmäisissä olosuhteissa.
- - -
Huomaa tämä
On iltapäiviä, jolloin meistä tulee näkymättömiä yhdellä huokaisulla. Rantahiekkaan tallentuu painautumia kuin unen jälkimaininkeja. Uimapukuihin puhkeaa viisi ihmisen mentävää aukkoa. Helteellä ilmaan piirtyy liike: jännittynyt reisilihas, ojentunut nilkka, polvilumpio tai poukkoileva hartialinja. Lenkkipolulla lenkkitossujen yksinäisyys ponnistaa, suojateillä matkapuhelimet tärkeilevät punaisia päin ja kahviloiden kahvikupeissa lusikat kieppuvat myötäpäivää hämmennykseen saakka.
Eikä siinä kaikki: jos unohdumme huokaukseen suunnittelemattomaksi ajaksi, uimapuvut, kengät ja kaikki, oppivat meistä pois. Kengännauhat solmivat kauaskantoisia suhteita, matkapuhelimet perustavat runopiirin, raidallinen uimapuku haluaa pitää linjat suorina. Eikä yksikään kahvikuppi tahraa enää mainettaan huulipunan poikkijuonteilla.
Olisi hyvä, että välttäisimme huomaamattomuutta. Olisi hyvä
tulla puheeksi.
Taina Korhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti