Joulu
Olen vahvasti jouluihminen. Minun jouluni hakee sävynsä lapsuuden kokemuksista. Rakastan perinteitä. Joulu on aikaa, jolloin kaikki tuttu ja turvallinen toistuu. Syntyy iloa, tunnelmaa ja hyvää tahtoa. Varhaisten valmisteluiden avulla saan jopa kaamoksen katoamaan. Lapsenmieleni vahvistuu, kun askartelen joulukortteja ja kirjoitan joulukirjeitä. Radiosta soi Toivon tuottajien joulumusiikkia, ja kynttilät palavat.
Nautin glögistä, sekä sinihomejuustolla voidelluista pipareista. Joulu tuoksuu kukille ja leivonnaisille. Sama satu toistuu vuodesta toiseen. Lahjat ovat osa jouluamme, hankin ne hyvissä ajoin. Ostan tarpeellista ja joskus hömppää; osan lahjoista teen itse, se luo mielihyvää.
Isä papin poikana loi perheeseemme pappilan jouluiset tuulahdukset. Lapsuuden ensimmäiset joulunmerkit alkoivat näkyvästi suursiivouksella. Nykyisin pääsemme helpommalla, kun on hyvät välineet. Uskon, että naisille on luontevaa rakentaa näköisensä joulu.
Olen tavattoman iloinen, kun miniälläni on samanlainen halu ja taito tehdä jouluvalmisteluja kuin minulla. Aiemmin asuimme samassa pihapiirissä, silloin vietimme joulut meillä. Nykyisin menemme heille, jossa yhdessä valmistamme joulun. Riisipuurolla alkaa aattopäivä, kun Turussa julistetaan joulurauha.
Lapsuuden muistot palautuvat mieleen. Aattona isä ajoi autolla Töölön halki, ja minä laskin joulupukkeja. Kävimme Hietanimen sankarihaudoilla viemässä kynttilät setieni haudoille. Äiti jäi kotiin valmistamaan viimeisiä jouluruokia. Haudalla käynnistä alkoi virallinen joulumme. Traditio jatkuu edelleen: hiljennymme joka joulu läheistemme haudoilla.
Ennen ruoat valmistettiin itse. Nykyisin fuskaan vähän, sillä ostan jonkun laatikkoruoan kaupasta, lisään kermaa ja voita, siten se on ”kotitekoista”. Ennen söimme pitkän kaavan mukaan. Aloitimme voileipäpöydästä, sitten oli kuuman kinkun vuoro. Erilaiset laatikot, rosollit, sekä lipeäkala kuuluivat aaton ruokapöytään. Juomina oli kotikaljaa, maitoa, sekä punaviiniä. Jälkiruokana oli sekahedelmäsoppaa ja kermavaahtoa, sekä kahvit monine herkkuineen. Nykyisin syödään kinkkua kylmänä, eikä lipeäkala kuulu aaton antimiin.
Isä ei polttanut tupakkaa, mutta jouluna paloi paksu sikari. Sikarin tuoksu kuului juhlahetkeen, se jätti joulunenääni ikuisen jäljen. Me lapset koristelimme kuusen. Laitoimme oksille Suomen lippuvanoja, karamelleja ja omenia. Koristelu oli riemullista puuhaa, karkit vain hävisivät oksilta nopeasti. Kuusen palavat kynttilät loivat lämpimän tunnelman ja joulurauhan. Lauloimme tuttuja joululauluja ja veljeni luki jouluevankeliumia.
Pukin tulo jännitti kamalasti, ja lahjojen saaminen oli ihanaa. Muistan satukirjan ”Hanhiemon satuaarre”, joka luettiin lopulta puhki. Nuket ja nukkekodit, kirjat, luistimet, sukset ja kiiltokuvat ja makeiset olivat mieleisiä lahjoja.
Tapaninpäivänä syömme omalla porukalla valmistamaani ruokaa. Syömme kevyemmin, ja nautimme yhdessäolosta, hyvästä ruoasta ja lämpimästä tunnelmasta. Hankimme jouluksi kuusen, se tuo tuoksun tupaan ja avaa mielen jouluun. Nykykuusille kelpaavat sähkökynttilät, sekä pelkistetyt koristeet. Ulkosalla valaisevat jo pienet sähkökynttilät kartiokuusta ja ikkunoissa toistuu samainen valo. Elävä tuli palaa kyntteliköissä sekä ulkolyhdyissä.
Toivomme jälleen sen, tule joulu kultainen.
Hyvää joulua t. Riituska
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti